Jean Sibelius (1865-1957)

Jo oli yö alinomainen, pitkä, pilkkoisen pimeä.
Oli yö Kalevalassa, noilla Väinölän tuvilla
sekä tuolla taivahassa, Ukon ilman istuimilla.

Tukela on tuletta olla, vaiva suuri valkeatta,
ikävä inehmisien, ikävä itsen Ukonki.

Tuo Ukko, ylijumala, itse ilman suuri luoja,
alkoi tuota ouostella. Arvelee, ajattelevi,
mikä kumma kuun e'essä, mikä terhen päivän tiessä,
kun ei kuu kumotakana eikä päivä paistakana.

Astui pilven äärtä myöten, taivahan rajoa myöten
sukassa sinertävässä, kirjavassa kaplukassa;
kävi kuuta etsimähän, päiveä tapoamahan:
eipä kuuta löyäkänä, päiveä tapoakana.
Tulta iski ilman Ukko, valahutti valkeata
miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä;
iski tulta kyntehensä, järskytti jäsenehensä
ylähällä taivosessa, tähtitarhojen tasalla.

Saipa tulta iskemällä. Kätkevi tulikipunan
kultaisehen kukkarohon, hope'isehen kehä'än.
Antoi neien tuuitella, ilman immen vaapotella
kuun uuen kuvoamaksi, uuen auringon aluksi.
Neiti pitkän pilven päällä, impi ilman partahalla
tuota tulta tuuitteli, valkeaista vaapotteli
kultaisessa kätkyessä, hihnoissa hope'isissa.

Hope'iset orret notkui, kätkyt kultainen kulisi,
pilvet liikkui, taivot naukui, taivon kannet kallistihe
tulta tuuiteltaessa, valkeaista vaapottaissa.
Impi tulta tuuitteli, vaapotteli valkeaista,
tulta sormilla somitti, käsin vaali valkeaista:
tuli tuhmalta putosi, valkea varattomalta,
kätösiltä kääntelijän, sormilta somittelijan.

Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.

Night was king and reigned unbroken,
Darkness ruled in Kalevala,
Darkness in the home of Ukko.
Hard to live without the moonlight,
Harder still without the sunshine;
Ukko's life is dark and dismal,
When the Sun and Moon desert him.
Ukko, first of all creators,
Lived in wonder at the darkness;
Long reflected, well considered,
Why this miracle in heaven,
What this accident in nature
To the Moon upon her journey;
Why the Sun no more is shining,
Why has disappeared the moonlight.
Then great Ukko walked the heavens,
To the border of the cloudlets,
In his purple-colored vestments,
In his silver-tinselled sandals,
Seeking for the golden moonlight,
Looking for the silver sunshine.
Lightning Ukko struck in darkness
From the edges of his fire-sword;
Shot the flames in all directions,
From his blade of golden color,
Into heaven's upper spaces,
Into Ether's starry pastures.
When a little fire had kindled,
Ukko hid it in the cloud-space,
In a box of gold and silver,
In a case adorned with silver,
Gave it to the ether-maidens,
Called a virgin then to rock it,
That it might become a new-moon,
That a second sun might follow.
On the long-cloud rocked the virgin,
On the blue-edge of the ether,
Rocked the fire of the Creator,
In her copper-colored cradle,
With her ribbons silver-studded.
Lowly bend the bands of silver,
Loud the golden cradle echoes,
And the clouds of Northland thunder,
Low descends the dome of heaven,
At the rocking of the lightning,
Rocking of the fire of Ukko.
Thus the flame was gently cradled
By the virgin of the ether.
Long the fair and faithful maiden
Stroked the Fire-child with her fingers,
Tended it with care and pleasure,
Till in an unguarded moment
It escaped the Ether-virgin,
Slipped the hands of her that nursed it.
Quick the heavens are burst asunder,
Quick the vault of Ukko opens,
Downward drops the wayward Fire-child,
Downward quick the red-ball rushes,
Shoots across the arch of heaven,
Hisses through the startled cloudlets,
Flashes through the troubled welkin,
Through nine starry vaults of ether.

Neeme Jarvi doit sûrement l'avoir enregistré également, mais j'aime tellement l'enregistrement de Vänskä que je ne vois pas l'intérêt d'aller ailleurs.